Ultran Nettikolumni 3/2007

 

Perustuslain nykyvirheet sortavat kokemusta ja wiisautta

 

Suomen parhaimmistoon kuuluvat valtiomiehemme Paasikivi (presidenttinä 76-86-vuotiaana), Mannerheim ja Svinhufvud olivat presidentteinä kaikki yli 70-vuotiaita, ja toimivat tuossa iässä erittäin wiisaasti. He eivät myöskään tuhlanneet työ- ja luomisvoimiaan aistien tyydytyksen kautta hukkaan. Vahva kokemus- ja tietopohja, eettisyys ja myötätunto ovat yhteiskunnan peruskivet.

Svinhufvud oli presidenttinä 70-76 vuoden ikäisenä 
Mannerheim oli presidenttinä n. 77-79 vuoden ikäisenä 
Paasikivi oli presidenttinä 76-86-vuotiaana

 

PRESIDENTIN tulee olla kokemusviisaudeltaan vähintään 60-vuotias, mieluummin vielä paljon kokeneempi. Sellaisilla kansakunnan aarteilla tulee myös olla Suomi-laivan ohjausvaltaa eniten, eikä sitä saa perustuslailla ohentaa vaan vahvistaa. Samoin pääministerin ja tärkeimpien ministereiden tulisi olla vähintään 56-vuotiaita.

Korkeimpiin tehtäviin tulee saada vain parhaat, joilla on eniten oikeamielisyyttä eli kokemusta, siveyttä, myötätuntoa/wiisautta, tietoa, oppineisuutta ja niiden mukanaan tuomaa ymmärryksen arvovaltaa. Tietämättömyys on paheista suurimpia samoin aistihimojen tyydytys, joka tietyssä iässä syö pääosan luomis- ja työkyvystä tuoden järkeä sumentavaa kärsimättömyyttä. Hyvä kokemus ja tietopohja on paljolti syrjäytetty nuoren tietämättömyyden armoille monilla aloilla, mm. mediassa, missä väkivalta, kilpailu, seksi, viihde, mielihyvän metsästys, meteli, kiintymys eli omistusvietti ilman rakkautta, puolueellisuus ja ylikriittisyys tyrannisoi aikaamme. Se vaikeuttaa omien vallan-, maineen-, kunnian- ja aistihimojen sekä ahneuden voittamista.

Oikein eläen ihmisten keski-ikä on pitkälti yli 100 vuotta, kuten Kaakkois-Kiinan kylän peltotöissä oleva 108-vuotias osoitti Prisma studiossa TV1:ssä 10.1.07. Kalevalassa vanha tarkoittaa wiisasta ja vaka vanha on erittäin wiisas, joka aina edistää koko kansan henkistä kasvua. Kokematon ja olemattomista tiedoistaan ylpeä joukahais-ihminen taas helposti aikaansaa kaikille ikävyyksiä. Platon: Valta on niin hirveä peto, että sitä saavat käyttää vain yhteiskunnan vanhimmat eli wiisaimmat.

”Mitä kylvää sitä niittää”, ellemme anteeksipyynnöllä ja -annolla toisiamme armahda. Kun myötätunto ja rakkaus kaikkia kohtaan ohjaa ajattelua, syntyy wiisaus; tunteiluista tyhmyys. Historiassa wiisaat ovat aina esittäneet, että me tavikset alamme vasta yli 60-vuoden iässä muuntaa tyhmyyteen johtavia ikäviä tunteiluita myötätunnoiksi; usein ei vielä silloinkaan itsekkyys ja omistusvietti anna periksi. Elämän kokonaisnäkemys ja wiisaus tulee vasta hyvin pitkän iän, myötätunnon ja kokemuksen kouluttamana.

 

Väinö Åberg, vaino.oberg@elisanet.fi

 


Takaisin