Vuoden 2012 lähestyessä monenlaiset lahkot ja liikkeet tietävät paljastaa, että maailmanloppu on lähestymässä. Tämä ei tarkoita kuitenkaan monien mielestä lopullista tuomiopäivää, vaan sen sanotaan tietävän samalla alkua myös uudelle aikakaudelle. Tämä onkin oireellista, sillä maailmanloppua ennustetaan lähes vuosittain ja yhteistä näille kaiken maailman lopuille on, että elämä jatkuu senkin jälkeen - usein vieläpä varsin pitkälle entiseen malliin. Mayakalenterinkaan tulkintoihin ei ole tuoreimpien tutkimusten mukaan luottaminen, joten saattaa olla että tämäkin maailmanloppu joudutaan peruuttamaan. Ilmeiseltä vaikuttaa silti, ettei elämäntapamme ole kestävällä pohjalla. Nykyisen tien päässä on useimpien mielestä odotettavissa suuria ekologisia ja yhteiskunnallisia murroksia, joka heijastuu sitten ihmisten tulevaisuuden odotuksiin. Jotkut jäävät odottamaan passiivisesti kohtaloaan kun toiset pyrkivät ottamaan sen omiin käsiinsä. Samalla maailmanloput toisensa jälkeen lipuvat ohi ja yhä useammalle jää jälkeen vain kysymys, mitä sitten?

Kohtaloaan passiivisena odottavat saattavat kysyä, onko meillä perusteita odottaa ihmiskunnan henkisen potentiaalin nousua täyteen kukoistukseensa, jonkinlaiseen uuteen kulta-aikaan - vai onko sivilisaatiomme pikemminkin johtamassa itsensä umpikujaan. Ne jotka haluavat itse vaikuttaa kohtaloonsa, kokevat tärkeämmäksi kysyä, miten jokainen meistä voi lajimme tulevaisuuteen vaikuttaa. Yritän vastata näihin kysymyksiin omasta näkökulmastani.
 

Monenlaisia maailmanloppuja

Maailmanloppu voi tarkoittaa yksinkertaisimmillaan nykyisen sivilisaatiomme asteittaista tai äkillistä tuhoutumista, jonka nähdään usein johtavan jonkinlaiseen yhteiskunnallisen dystopian tilaan. Esimerkiksi globalisaation pelätään johtavan siihen, että ihmisten etniset ja kulttuurilliset juuret heikkenevät etnisten ryhmien sulautuessa toisiinsa juurettomaksi ihmismassaksi, jonka lopputuloksena ihmisten yksilöllisen identiteetin arvellaan heikkenevän ja joidenkin mukaan ihmisiä olisi tällöin helpompi ohjailla tai jopa aivopestä. Samalla tieteellis-teknologinen kehitys vie pohjaa perinteisiltä arvoyhteiskunnilta ja -yhteisöiltä, joka tällaisessa tuomiopäivän skenaariossa tarkoittaisi samalla arvomaailman rappeutumista. Tämän takia on helppo maalailla dystopiaa, jossa perinteinen historia lakkaa lopulta olemasta ja ihmiskunta ajautuisi ylikansallisten voimien valtaan, yhteiskunnallisen rappion kierteeseen. Tällainen maailmanloppu ei tietäisi silti välttämättä ihmiskunnan sukupuuttoa.

Tällaisesta ihmiskuntaa kohtaavasta katastrofista on puhunut Suomessa mm. professori Eero Paloheimo. Hänen mukaansa maailmanloppu ei ole mikään tulevaisuuden skenaario vaan elämme jo sen ensivaiheita. Tämä maailmanloppu on noin 200 vuotta kestävä tapahtumasarja, joka päättyy kun lajimme on menettänyt peruuttamattomasti tärkeimmät luonnonvarantonsa ja sivilisaatiomme keskeiset rakennuskivet ovat murentuneet. Paloheimon esittämään maailmanloppuun kietoutuu maailmanlaajuinen ekokatastrofi ja ilmastonmuutos sekä eriarvoisuuden ja konfliktien lisääntyminen, jotka kaikki osaltaan ovat hänen mukaansa liiallisen väestönkasvun aiheuttamia ongelmia. Paloheimo toteaa, että maailmanlopussa eri muuttujat yhdessä kiihdyttävät ilmiötä ja vahvistavat toisiaan. Tämä pätee hänen mukaansa sekä aavikoitumiseen, polttopuun ja vesivarojen hupenemiseen, että elollisen luonnon monimuotoisuuden kuihtumiseen. Toivo paremmasta on omiaan lisäämään maailmanlaajuista muuttoliikettä, joka ei kuitenkaan Paloheimon mukaan lievennä inhimillistä kärsimystä, vaan pitkällä tähtäimellä luultavasti pahentaa sitä. "Koko ajan häviää puskureita, luonnon keinoja, jotka hidastavat prosessia, ja pakotiet sulkeutuvat yksi kerrallaan", varoittaa Paloheimo.

Usein maailmanlopun ennusteet tarkoittavat koko ihmislajin fyysistä loppua tai jotakin sellaista katastrofia, joka muuttaa lajimme olemuksen joksikin aivan muuksi. Viime vuosina on eniten keskusteltu maapallon ilmakehän lämpenemisestä, joka voisi pahimpien ääriskenaarioiden mukaan tarkoittaa ihmiskunnan elinehtojen oleellista kaventumista itseään ruokkivan ilmastonmuutoksen tuloksena. Lopullisempana katastrofina otetaan usein esille asteroidit tai komeetat, jotka ovat muutaman kerran planeettamme historiassa hävittäneet huomattavan osan maapallon silloisista eliöistä. Teoriassa ihmislajin sukupuuton voisi aiheuttaa myös jokin vielä harvinaisempi tapahtuma kuten lähellä räjähtävä hypernova.

Varmuudella kaikenlaisten elämänmuotojen kohtaloksi kuitenkin koituu viimeistään se, että todennäköisesti joskus kaukaisessa tulevaisuudessa itse maailmankaikkeus lakkaa olemasta kelvollinen ympäristö fyysiselle elämälle. Jo kauan ennen tätä kuitenkin ihmiskunnan kotiplaneetta muuttuu aurinko kuluttaa polttoaineensa loppuun. Jo noin miljardin vuoden kuluttua aurinko on kirkastunut niin paljon, että maapallo muuttuu asuinkelvottomaksi karkaavan kasvihuoneilmiön takia, mikäli sen kiertorata on säilynyt samana. Näin siis tieteen näkökulmasta.

Rajatiedon harrastajien kannalta mielenkiintoisimpia ovat henkisemmät maailmanlopun käsitykset, johon kytkeytyy usein siirtyminen henkisempään uuteen aikakauteen, jonkinlainen kollektiivinen valaistuminen tai korkeammalta taholta tapahtuva puuttuminen asioiden kulkuun. Osaltaan rajatietoon liittyy myös erilaisia lopunajan merkkien tulkitsemista. Tämän alueen ääri-ilmiönä voitaisiin pitää yleensä uskonnollisen taustan omaavia profetioita, joissa maailmanlopun aiheuttaa jokin yliluonnollinen tai muutoin lähes mahdottomana pidetty mullistus. Tyypillisiin rajatiedon alueen maailmanlopun skenaarioihin liittyvät jotenkin avaruusolennot tai jokin yliluonnollisia voimia omaava messiaaninen hahmo. Toinen tyypillinen tapaus on jonkinlainen siirtymä ihmiskunnan geneettisessä perimässä tai fyysisessä olemuksessa, joka voi koskea myös koko planeettaa jonkinlaisena mystisenä faasimuutoksena - usein puhutaan värähtelytason muutoksesta tai kollektiivisesta siirtymisestä korkeampiin dimensioihin, tavallisesti jossain henkisessä mielessä.

Tieteelliseltä pohjalta todennäköisimpinä pidetyt maailmanlopun skenaariot johtuvat kuitenkin ihmisestä itsestään. Vaikka kyse onkin perinteisestä tieteestä, nämä asiat puhuttelevat eniten ehkä rajatiedon harrastajia, jotka pyrkivät olemaan tavallista valveutuneempia ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen. Ihmisen aiheuttamien luonnonkatastrofien lisäksi on aiheuttajiksi esitetty tuhoisia biologisia aseita, vihamielistä tekoälyä, maailmanlaajuista ydinsotaa ja nanoteknologiaa. Ei mikään ihme miksi sanonta kuuluu, että ihminen on ihmiselle susi. Monet pitävätkin suoranaisena ihmeenä, että ihmiskunta on ylipäätään selvinnyt näinkin pitkälle, vaikka tämä meidän aikamme harmageddon on historiallisten tietolähteiden mukaan ollut ajoittain verraten lähellä toteutua. Herää kuitenkin kysymys, onko tämä luonut ihmisiin perusteetonta uskoa siihen, että tulemme ihmeenomaisesti selviämään kaikista tulevistakin koitoksista - vieläpä kenties muuttamatta oleellisesti elämäntapaamme.
 

Lopullisia argumentteja 

Kaikki tietenkin riippuu siitä, kuinka uskottavina uhkatekijöinä näitä eri skenaarioita pidämme. Useimpien mielestä on selvää, että ilmastonmuutos ja erilaiset ympäristöongelmat tulevat vakavasti koettelemaan materialistista elämäntapaamme. Väestömäärän kasvu koettelee myös yhä enemmän maailman valtioiden kestokykyä, vaikka useimpien arvioiden mukaan teknologinen kehitys tuokin tähän huomattavasti helpotusta ja myös väestömäärän kasvu odotetusti taittuu lähivuosikymmeninä. Tämä kehitys on kuitenkin samalla kaksiteräinen miekka, joka voi lähteä hallitsemattomasti käsistä, mikäli kohtaamme sellaista teknologiaa mitä voi käyttää verraten pienilläkin resursseilla tuhoisiin tarkoituksiin. Erityisesti on huolestuttu siitä, että aikaa myöten nanoteknologiasta saattaisi avautua tällainen Pandoran lipas. Tätä uhkaa on nähtävästi huomattavasti liioiteltu, mutta siihen kannattaa suhtautua silti vakavasti.

Suurin vaara lienee sittenkin sellaisissa asioissa, mitä emme ole millään voineet etukäteen ennakoida. Se voi olla odottamaton yhdistelmä erilaisia uhkaskenaarioita tai jokin aidosti tuntematon tekijä. Ongelma niissä on se, että ne ovat ainutkertaisia - toteutuessaan emme tulisi enää koskaan historiallisena ajanjaksona näkemään uutta samanlaista tapahtumaa, koska jo ensimmäinen kohtaaminen on niin tuhoisa. Asiaa voi tarkastella siitä näkökulmasta, että mitä paremmin tunnemme erilaiset uhat, sitä paremmin pystymme niitä myös ennakoimaan ja mahdollisesti hallitsemaan, ainakin pitkällä tähtäimellä. Olkoonkin, että vaakakupissa painaa toisaalta paljon myös ihmiskunnan haluttomuus ajatella asioita pitkällä tähtäimellä ja kyvyttömyys tehdä aina niitä fiksuimpia päätöksiä.

Liika vallan keskittäminen nähdään usein vaarallisena, vaikka toisaalta on asioita, joissa tapahtumien kontrollointi maailmanlaajuisesti on nähty ainoana keinona estää maailmanlopun kaltaisten kehityskulkujen toteutuminen. Monet näkevätkin, että olemme menossa kohti jonkinlaista koko maailman liittovaltiota eivätkä pidä sitä välttämättä yksiselitteisen huonona asiana. Maailmanhallitus on usein nähty pahana asiana määrätyissä piireissä, jopa jonkinlaisena merkkinä lopun ajoista, mutta toisaalta rajoitettu hallinnon keskittäminen koko planeetan tasolla saattaa olla siis välttämätön paha. Esimerkiksi avaruusasioissa aletaan olla nyt käännepisteessä, jossa pitää joko antaa avaruuden kehittyä uudeksi villiksi länneksi tai sitten lisätä avaruuden hallinnointia kansainvälisellä tasolla. Mikäli valitsemme jälkimmäisen, planeettamme osoittaa haluavansa olla aidosti osa vastuullista avaruusyhteisöä - ihan siitä riippumatta, olemmeko toistaiseksi tämän klubin ainoa jäsen vai tulemmeko löytämään hengenheimolaisia muualta galaksistamme. Stephen Hawkingin argumenttia mukaillen, mikäli me haluamme olla varmoja siitä, että voimme välttää mahdollisen maailmanlopun, meidän tulee laajentua pois planeetaltamme. Kaikkia munia ei ole siis syytä laittaa samaan koriin.

On valitettavasti esitetty myös synkempiä argumentteja. Professori Nick Boström on tullut maailmalla tunnetuksi eksistentiaaliriskejä koskevista analyyseistään ja hänellä on meille huolestuttavia uutisia. Eksistentiaaliriskillä tarkoitetaan riskiä jollekin sellaiselle tapahtumalle, joka on tuhoisa koko lajimme olemassaolon kannalta. Boström muistuttaakin, että emme voi lähestyä eksistentiaaliriskejä empiirisesti erehtymisen ja uuden yrityksen kautta, sillä yksikin tällainen erehtyminen olisi lajillemme tuhoisaa eikä uutta mahdollisuutta tulisi. Tarvitaan siis proaktiivista toimintaa, voimavarojen keskittämistä uudenlaisten eksistentiaaliriskien ymmärtämiseen ja ennakoimiseen. Jopa sellaisten, joita ei normaaleilla toimintatavoilla voitaisi ennakoida.

Ja tuleekin nyt kuvioihin Boströmin erikoisalue, antrooppiset vääristymät. Sillä viitataan antrooppiseen periaatteeseen, jonka mukaan itse havaitsijan olemassaolo edellyttää sellaisia olosuhteita, jossa havaitsijan olemassaolo on mahdollinen. Näin ollen havaitsijan kuva todellisuudesta voi olla jollakin tavoin rajoittunut tai vääristynyt, koska havaitsija valikoituu tietynlaisiin paikkoihin ja olosuhteisiin. Merkki tällaisesta vääristymästä on, jos paikka tai ajankohta jossa havaitsija elää, poikkeaa jollakin tilastollisesti merkityksellisellä tavalla kaikista perustellusti kuviteltavissa olevista paikoista tai ajankohdista.

Antrooppisia vääristymiä tutkittaessa on havaittu sellainen seikka, että nykyhetkeen syntyminen on todennäköisintä silloin kun maailmanloppu on aivan oven takana. Tätä kutsutaan tuomiopäivän argumentiksi. On onni, ettei siitä voi tehdä kuitenkaan ennusteita, sillä tämä efekti on aina sama riippumatta siitä, mikä on se nykyhetki, mihin olet sattunut syntymään. Antrooppisten vääristymien luonne on nimittäin sellainen, ettei niihin voi mitenkään vaikuttaa: Vaikka tietäisitkin jonkin antrooppisen vääristymän pohjalta, että maailmanloppu on oven takana, et voi mitenkään vaikuttaa siihen, vaan päinvastoin kaikki mitä teet tai jätät tekemättä, on osa sitä vääristymää. Siksi onkin vaarallista kuvitella, että tuomiopäivän argumentista voisi tehdä maailmanloppua koskevia ennusteita, sillä se johtaisi helposti toivottomuuteen - käsitykseen, että kaikki on jo menetetty. Ainoa mitä voidaan sanoa tämän argumentin pohjalta on se, että JOS maailmanloppu tulee ennakoimatta jonakin satunnaisena ajankohtana, todennäköisemmin kohtaamme sen ennemmin kuin vasta myöhemmin. Mikäli maailmanlopun ajankohta ei määrity satunnaisesti, tuomiopäivän argumentilla ei ole niinkään merkitystä. Tämä tarkoittaakin siis, että mahdolliset meille tuntemattomat ja kenties satunnaisesti määrittyvät maailmanlopun aiheuttajat ovat meidän kannaltamme juuri niitä vaarallisimpia.

Tuomiopäivän argumentti ei ole kuitenkaan ainoa huolta herättänyt seikka antrooppisten vääristymien tutkimuksessa. Varsinainen maailmanlopun airue onkin noussut omasta galaksistamme, tarkalleen ottaen avaruusolennoista. En kuitenkaan viittaa nyt avaruudesta saapuviin valloittajiin, vaikka Stephen Hawkingin varoitusta olemassaolomme liian hövelistä mainostamisesta pidetäänkin monilla tahoilla aiheellisena. Ei siis kannata ehkä pitää liian suurta ääntä, ennen kuin tiedämme mitkä ovat mahdollisten muiden älykkäiden elämänmuotojen motiivit. Yhtä hyvin sieltä voi tulla se lihakauppias tai kiinteistönvälittäjä - sille ei liene ainakaan mitään periaatteellista estettä, vaikka rajatiedon piireissä tällaiset mahdollisuudet onkin kuitattu turhana pelonlietsontana.

Mutta me emme nyt puhu lihakauppiaista emmekä kiinteistönvälittäjistä. Ongelman ydin on nimittäin suureksi filtteriksi kutsuttu ilmiö, joka on saanut alkunsa Fermin paradoksista. Fermin paradoksi tarkoittaa toteamusta, että jos älyllisiä avaruusolentoja on olemassa omassa kotigalaksissamme, sen valossa pitäisi olla odotettavissa, että tämä asia olisi jo tiedossamme. Galaksin valloittaminen kestää suhteellisen verkkaisestikin etenevältä sivilisaatiolta maksimissaan 50 miljoonaa vuotta, jos vähänkin halua siihen on. Jo meidän tiedossamme olevilla teknologisilla mahdollisuuksilla tämä olisi mahdollista jopa kahdessa miljoonassa vuodessa lähettämällä ympäri galaksia miehittämättömiä, itseään kopioivia luotaimia. Jos galaksissamme olisi lisäksi muitakin, miksi he eivät ole siis jo näyttäytyneet?

Tälle paradoksille on esitetty useita mahdollisia ratkaisuja, joiden mukaan avaruusolentoja on kyllä olemassa, mutta me emme syystä tai toisesta ole saaneet siitä varmaa tietoa. Luonnollisesti sitten on myös runsaasti ihmisiä, joiden mukaan meillä on jo tieto tästä asiasta. Useimpien ufologiaan perehtyneiden tiedemiesten mukaan onkin totta, että planeetallamme on tehty havaintoja ja saatu todistusaineistoa, joita on hyvin vaikea selittää ilman ET-hypoteesia. Jotkut heistä ovat menneet johtopäätöksissään niinkin pitkälle, että pitävät avaruusolentojen läsnäoloa planeetallamme lähes varmana tai jopa tieteellisesti todistettuna asiana. Minulla on tästä asiasta luonnollisesti omakin mielipide perehdyttyäni aiheeseen kymmenen vuoden aikana, mutta jätän sen selvittämisen toiseen yhteyteen. Filosofi Nick Boströmin mukaan todennäköisintä on, ettei galaksissamme vain satu olemaan tällä hetkellä avaruuden valloittamiseen kykeneviä sivilisaatioita, missä hän vetoaa siihen, että yksinkertaisimmalta näyttävä selitys vastaa usein parhaiten todellisuutta.

Tässä on kuitenkin nyt se paha paikka. Jos olemme galaksissamme yksin, se tarkoittaa että jokin estää sen, että aluksi tyhjälle planeetalle syntyy elämää, joka kehittyy lopulta avaruusaluksia rakentavaksi sivilisaatioksi. Jossakin kohtaa tässä välissä on siis ns. suuri filtteri, joka estää tämän kehityksen. Tämä tietää, että meillä onkin kaksi mahdollisuutta: Olemme joko ohittaneet tämän suuren filtterin tai se on vasta edessämme. Ja mikäli se on vasta edessämme, oli se mitä tahansa, meidän on hyvin vaikea päästä sen läpi koska kukaan muukaan galaksissamme ei ole sitä läpäissyt, olettaen että olemme täällä yksin. Jos saisimme varman tiedon, että tämä filtteri olisi vasta edessämme, se olisi käytännössä lähestulkoon kuolemantuomio. Maailmanloppu on silloin edessämme ja tuskin mikään maailman ihme voi meitä siltä pelastaa. Mikään ei estä silti yrittämästä, sillä kaikkein hölmöintä olisi antaa tämän suuren filtterin toimia itseään toteuttavana ennustuksena.

Äskettäin tähtitieteilijät ovat raportoineet meille huolestuttavia uutisia. Viime aikoina on osoittautunut, että maan kaltaiset planeetat ovat varsin yleisiä ja arvioita elinkelpoisten planeettojen määrästä on jouduttu koko ajan hinaamaan ylöspäin. Viimeksi tähän ovat vaikuttaneet Gliese 581g -planeetan löytyminen sekä tuore Science-lehdessä julkaistu tutkimus maankaltaisten planeettojen määrästä galaksissamme. Viime vuosina myös Marsista on löydetty merkkejä muinaisesta elämästä. Jos elämää on syntynyt itsenäisesti myös Marsissa, se merkitsee ettei elämän syntyä voida varmaankaan pitää kovin harvinaisena ilmiönä. Joku voisi pitää näitä uutisia positiivisina ja onhan se sitä, jos ajatellaan ihmiskunnan levittäytymistä muualle maailmankaikkeuteen - edellyttäen että lajillemme tarjoutuu siihen mahdollisuus. Tämä tarkoittaa kuitenkin samalla, ettei suuri filtteri voi olla jokin tekijä, joka estää elinkelpoisen planeetan synnyn tai itse elämän synnyn. Suuren filtterin on sijaittava elämän synnyn, mahdollisesti monisoluisen elämän synnyn ja älyllisen elämän välillä. Tämä kaventaa todennäköisyyksiä sille, että olisimme jo päässeet suuren filtterin ohitse. Jokainen ymmärtää, miten tällaiset uutiset ovat omiaan lisäämään pelkoa tulevasta maailmanlopusta. Parasta mitä tiede voisi tässä tilanteessa tehdä, onkin paljastaa Suuren Salaliiton (TM) olemassaolo ja kertoa, että humanoidit ovat kaiken aikaa olleetkin keskuudessamme.

Olisikin siis ehkä ollut syytä pyytää lukijoita heti alkuun hajaantumaan, täällä ei ole kerrassaan mitään nähtävää. Menkää takaisin nukkumaan ja odottakaa lisäohjeita illuminatilta. Muistakaa, että isoveli valvoo teitä aina ja tahtoo vain parastanne. Valitettavasti todellisessa maailmassa emme voi elää itsepetoksessa, mikäli aiomme selviytyä sivilisaationa ja lajina. Meidän on aika herätä ja ottaa aidosti vastuu elämästämme, vaikka tämä tarkoittaisi joskus ikäviäkin päätöksiä. Jos maailmanloppu on tullakseen, sillä ei ole väliä kuinka pitkälle olemme pyrkineet itseämme henkisesti kehittämään tai olemmeko kyenneet toimia kanssaihmisiämme kohtaan poliittisesti mahdollisimman korrektisti. Vain sillä on merkitystä, että heräämme ajoissa ymmärtämään rajallisen maailman realiteetit.
 

Kohti henkisempää yhteiskuntaa 

Kuten ehkä edeltä kävi ilmi, maailmanlopun todennäköisyyksiä arvioitaessa tavallisesti ylitse muiden nousee itseaiheutettu suurkatastrofi. Toki mahdollisena vaihtoehtona on pidetty myös Stephen Hawkingin skenaariota, jonka mukaan galaksissamme on jokin melko matalaa profiilia pitävä vihamielinen rotu, joka avaruuden pimeydestä pyyhkii kaikki muut havaitsemansa sivilisaatiot viimeistään silloin kun huomaa niiden kehittyneen teknisesti liian varteenotettavaksi kilpailijaksi. Tämä tietenkin selittäisi, miksi emme ole havainneet muiden sivilisaatioiden läsnäoloa, vaikka ymmärrettävästi moinen vaihtoehto vaikuttaakin varmasti useimpien lukijoiden mielestä vähintäänkin kaukaa haetulta.

Ei ole siis ehkä niinkään odotettavissa, että lajimme kehityskulku muuttuu myönteiseen suuntaan suurten mullistusten kautta, ellemme itse ota lajimme kehityskulkua hallintaan ja estä näitä näkyvissä olevia mullistuksia jo ennalta käsin. Näin nouseekin esille alussa esitetty kysymys aktiivisille oman tiensä kulkijoille; jos maailmanloppu on todellinen uhka, miten me voimme jokainen vaikuttaa lajimme tulevaisuuteen?

Julkisuudessa esitetyt käsitykset ovat usein varsin yksinkertaisia nyrkkisääntöjä ja yleisiä periaatteita. Nämä periaatteet voidaan muotoilla kymmenen käskyn muotoon. Niiden linjanvetoja noudattamalla meistä jokainen voi ennaltaehkäistä lieveilmiöitä paisumasta kohtuuttomiin mittasuhteisiin. Nämä periaatteet toimivat niin ihmisten välisessä kun ihmisyhteisöjen välisessä kanssakäymisessä.

1) Rakasta lähimmäisiäsi kuin itseäsi: Auta kanssaihmisiä, mutta vain jos tiedät että se on aidosti hyväksi hänelle. Rakkautta on myös se että osaa sanoa tarvittaessa ei. Ihmisen pitää pystyä olemaan kova tullakseen pehmeäksi.

2) Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää: Muista, että tekosi seuraavat sinua läpi elämäsi muodossa tai toisessa. Kohdatessasi vääryyttä ota huomioon, että rankaiseminen on eri asia kuin kostaminen ja puuttuminen eri asia kuin ylireagointi. Pyri jättämään negatiiviset tahot omaan arvoonsa ja välttämään konfliktia, sillä ei pidä provosoitua jos provosoidaan eikä myöskään heittää helmiä sioille. Joskus ihmisen tulee oppia asiat kantapään kautta.

3) Älköön kukaan lausuko väärää todistusta lähimmäisestään: Kanssaihmisiään kannattaa pyrkiä ymmärtämään oikein. Ota huomioon, että ihmisten tiedot asioista ovat erilaisia ja samankin tiedon pohjalta voidaan tehdä erilaisia tulkintoja taustoista riippuen. Muista että sanatkin ovat viime kädessä vain sopimuksia ja niitä voidaan tulkita eri tavoin.

4) Kulkekaa kaidalla tiellä, sillä vaihtoehto johtaa kadotukseen: Pidä mielessäsi, että elämäsi on riippuvaista niin sosiaalisen kuin ekologisen ympäristösi kantokyvystä. Mitä tehokkaammin asiat toimivat aiheuttamatta kuitenkaan pitkän tähtäimen vahinkoa, sitä paremmin sinäkin voit jälkipolvistasi puhumattakaan. Ajattele ensin läheisiäsi ja sitten vasta kauempana olevia ihmisiä, näin sinulla riittää enemmän kapasiteettia tulevaisuutesi turvaamiseksi.

5) Älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi: Kanssaihmisten tuomitseminen vain heidän mielipiteistään ei ole välttämättä useinkaan paras keino heidän vakuuttamisekseen siitä, että he ovat väärässä. Jonakin päivänä sinä itsekin voit erehtyä - tai olla oikeassa, mutta muut tuomitsevat silti mielipiteesi.

6) Alenna itsesi niin sinut ylennetään: Pyri olemaan nöyrä. Henkinen kehitys lähtee itsestä ja vasta siltä pohjalta voi auttaa terveellä tavalla muita. Henkisyys pohjautuu pyrkimykselle kehittää itsetuntemusta ja henkisiä voimavaroja sekä tunnistaa itsessään mahdollisuus kehitystason mukaan tiedostaa pysyvät arvot ja tosiasiat ympäristössämme. Usein nämä asiat ovat alitajuisia.

7) Varokaa vääriä profeettoja: Vältä pohjaamasta ratkaisujasi epävarmoille tiedoille ja jos tätä ei ole mahdollista välttää, pyri täydentämään tietojasi aina kun mahdollista. Älä luota liikaa siihen, että omaat lopullisen totuuden jostakin asiasta, sillä seuraavana päivänä se voi osoittautua vääräksi.

8) Meitä koetellaan mutta ei hylätä: Vaikeassa tilanteessa vaikeat ratkaisutkin ovat tarpeen. Älä turvaudu helppoihin ratkaisuihin vain siksi että se sopii sinulle itsellesi tai että ympäristösi näin haluaisi. Älä automaattisesti usko perinteisiä matroja siitä miten asiat pitäisi hoitaa, mutta älä myöskään toisinajattelijoita. Muista että usein on vain huonoja ja huonompia ratkaisuja, ihmeisiin ei kannata sokeasti uskoa.

9) Etsikää niin löydätte: Noudata tieteestä tuttua periaatetta, että yksinkertaisin ratkaisu on todennäköisemmin oikea. Pyri siis kulkemaan kultaista keskitietä ja suvaitsemaan myös toisenlaisen polun valinneita. Älä pety tai luovuta sillä jokainen on joskus myös väärässä, sellaisesta asenteesta tulee helposti vain itseään toteuttava ennuste.

10) Autuaita ovat rauhantekijät: Toimi pitkäjänteisesti, sillä maailmanloppua ei estetä lyhytjännitteisillä ratkaisuilla. Muista myös, että yhteistyö on voimaa, kunhan se kanavoidaan oikein - myös maailmanlaajuisella tasolla.

Artikkelin kirjoittaja Jani Lassila on parapsykologian tutkija, filosofinen toisinajattelija ja lähdössä Muutos-puolueen kansanedustajaehdokkaaksi Helsingissä.