Kesäkuu 2011

 

 

 

 

Marjut Moisala

 

Henkioppaat työtovereina

 

Työssäni auttajana ja näkijänä,  kohtaan päivittäin sekä henkitason, että fyysisen tason olentoja. Kaikki he ovat kuitenkin “henkiolentoja”. Sinäkin olet henki ja jos tarkkoja ollaan, olet vain henki, et olento laisinkaan. Kuitenkin tässä tietoisuuden pisteessä koemme olevamme olentoja, joilla on aineellinen keho, tunteet ja ajattelun kyky. Me ihmiset olemme siis henkiä, joilla on fyysisiä kokemuksia meneillään juuri nyt tässä maailmassa, kun taas henkioppaat hyvin usein, ovat henkiä joilla ei ole juuri nyt fyysistä kehoa, mutta jotka kuitenkin ovat aivan yhtä todellisia tai yhtä epätodellisia kuin me ihmisinä ilmenevät henget olemme.

Henkioppaat ja auttajat ovat näinä aikoina hyvin aktiivisessa roolissa henkistä tietä kulkevien elämässä. He tahtovat olla kanssakulkijoitamme elämän matkalla, tasa-arvoisia kumppaneita, ystäviä. He eivät halua meidän suhtautuvan heihin palvovasti tai passiivisen kuulevasti. Jätä turha hymistely, juhlallisuus ja mantrat omaan arvoonsa. Yhteistyö on avain!

Monilla meistä on useita oppaita, opasryhmä siis, ja eri oppaat toimivat aktiivisesti eri aikoina elämässämme. Huomionarvoista oikeanlaisen oppaan tunnistamisessa on se, ettei opas koskaan pakota, tuomitse tai arvostele Sinua teoistasi tai tekemättä jättämisistäsi. He voivat ilmaista kantansa lujastikin joskus jos se on tarpeen, mutta aina he kunnioittavat vapaata tahtoamme ja kannustavat kulkemaan sydämemme polkua ja seuraamaan intuitiomme kuiskauksia.

Juuri intuition kautta voimme olla yhteydessä oppaisiimme, pyytää vinkkejä, vastauksia ja tukea. Huomaa kuitenkin, että sinä itse olet oman elämäsi mestari. Sisäinen viisautesi tietää mikä on sinulle hyväksi ja tuon korkeamman minäsi äänen kautta voit oppia olemaan yhteydessä myös oppaisiin ja enkeleihin.

Oppaat yleensä ohjaavat asiakkaat luokseni ja heillä on monesti myös terveisiä kerrottavanaan. Kun keskityn asiakkaaseen ennen hoitoa, tapaan monesti oppaan tai enkelin, joka tahtoo tuoda viestiä tai pientä kannustusta tulevaan tapaamiseen liittyen. Viestit voivat olla sanallisia, mutta paljon mieluummin koen opastason kommunikoivan symbolein tai vertauskuvin. Yksi symboli kertoo kyllä paljon enemmän kuin monikaan sana, sillä sanat rajoittavat ja niiden merkitys eri ihmisille on erilainen.

Moni asiakkaani haluaa tietää oppaansa nimen. Itse en ole edes kokenut tarpeelliseksi kysyä nimeä, ellei sitä erikseen kerrota. Ylemmillä tasoilla nimen merkitys (kuten ns. yksilöllinen identiteetti ja persoona) on vähäisempi ja opas puhuu yleensä itsestään “me” muodossa, ei minänä. Vastikään luin eräästä  lehdestä artikkelin samasta aiheesta. Eräs toinen henkitason kanava kertoi mestari Hilarionin sanoin, etteivät ylemmän tason oppaat yleensä tule nimen kera, vaan nimi saattaa jopa rajoittaa työskentelyämme jatkossa. Sen sijaan monet nk. sokeat oppaat, jotka monesti itse olisivat opastuksen tarpeessa, tulevat nimellä ja pitävät sitä tärkeänä.

Toki joissain tapauksissa myös korkean tason opastajat voivat käyttää nimeään, mutta näille tapauksille on aina erityinen syynsä ja nimen käyttäminen auttaa opastettavaa saamaan yhteyden omassa itsessään olevaan tietoon tai tuttuuden tunteeseen tuohon oppaaseen nähden.

Ajatteleppa tilannetta, jossa itse toimisit henkitasolla jonkun ihmisen oppaana. Olisit tuntenut hänet vaikkapa 200:ssa elämässä maan päällä. Mitä nimeä haluaisit hänen sinusta käyttävän?

Kuitenkin oppaat käyttävät joitakin keinoja itsensä tunnetuksi tekemisessä. Eli he tulevat jossain tietyssä hahmossa, jossa ovat opastettavan tunteneet jossain aiemmassa elämässä. Hahmo on tietynlainen, jotta joku osa opastettavassa tunnistaisi oppaan, vaikka päivätietoinen osa ei tunnistusta heti tekisikään. Päivätietoinen osammehan on vain jäävuoren huippu, suurin osa meistä on “pinnan alla”..

Monesti oppaan viesti osuu todella hyvin kohdalleen. Ajoittain arvelen, voinko aivan kaikkea kertoa mitä kauttani sanotaan, mutta olen oppinut jo luottamaan viesteihin ja toiveeni on sama kuin muinaisilla kuninkaan viestiviejillä. Eli jos viesti ei miellytä, toivon ettei viestintuojaa ammuta :) No, vielä yhtään sellaista tapausta en muista kohdalleni tulleen, jossa viesti olisi mennyt ihan penkin alle, vaan yleensä ihmiset tunnistavat ainakin suuren osan osakseen tullutta viestiä omakseen.

Monella henkisen tien kulkijalla on historiaa myös muualla kuin tämän planeetan pinnalla, siksi avaruusystävä tai- ryhmä oppaana ei ole harvinaisuus. Joillakin meistä on ystäviä ja auttajia myös rinnakkaisista maailmoista sekä luonnon henkien maailmoista. Opas voi esiintyä myös pelkästään energian tai vaikkapa eläimen hahmossa. Kerran tapasin peikonkin, joka myöhemmin tuli tuomaan tärkeää viestiä ihmisystävänsä sairastumisesta ja avuntarpeesta, ja myöhemmin tuo viesti osoittautui täysin paikkansa pitäväksi. Ihmeellisiä ovat siis henkitason auttajien tiet. 

Yksi tärkeä asia havaita on myös se, että aina kyse ei ole vain henkitasolla elävästä oppaasta. Myös jotkut fyysisen kehon omistavat olennot voivat olla oppaita toisille ihmisolennoille ja liikkua astraalikehossaan fyysisen sitä rajoittamatta. Tällaisia oppaita olen tavannut joillakin ja kyseessä on yleensä ollut ihminen, jota opastaa  vaikkapa joku Tiibetiläinen munkki tai mestari Intiasta..

Joskus opas on ihminen itse. Tätä eivät monet kirjat sinulle kerro. Ihmisen oma ylempi minuus voi ottaa hahmon ja opastaa omaa “olentoaan”. Tuolloin kuitenkin sielu on jo tarpeeksi tietoinen eli kokenut ja myös muu opastus ja henkitason ystävien viestintä tulee oman yliminän kautta.

Lopulta päädyn jälleen tässäkin pienessä artikkelissa mieliaiheeseeni, joka on elämän näkeminen unena. Vastikään juttelin henkioppaista erään viisaan ystäväni kanssa ja hänen sanoihinsa voin hyvin yhtyä:

“Henkioppaat ovat vain osa tietoisuuttamme. He ovat osa meitä itseämme. Siksi kulloinkin meitä opastaa tietoisuutemme tasoa vastaava opas, joka on ikään kuin arkkityyppinen energia, eikä niinkään erityinen olento.“

Näinhän se on. Kun “meitä” on loppujen lopuksi vain yksi “minuus” joka Minä Olen, ovat kaikki olennot, ajat ja paikat kuten myös henkioppaat ja enkelit osa laajempaa minuuttamme, Ykseyttämme.

Sinä ja Oppaasi olette Yksi.  <3

 

Kirjoittaja toimii hyvinvointiyrittäjänä Oulun seudulla
Kotisivut: solarel.nettisivu.org

marjut.moisala@gmail.com

 

 

ALOITUSSIVULLE