Olen aina pitänyt kirjailija Stephen Kingiä (s.1947) yhtenä rajatiedon kuninkaista. Hänellä on ollut tuo valta-asema aina, mutta hänen tuotantonsa ovat aiemmin perustuneet - ainakin kirjailijauran alussa - usein liian selkeisiin hirviöasetelmiin.

Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, King kirjoittaa paremmin ja selkeämmin jättämällä liialliset kauhulla piehtaroinnit sikseen. Hiljalleen tuotannossa ovat nousseet esiin ihmisten ikääntyminen, unettomuus, unet, arkielämän erilaiset pelot ja raivotilat. Näissä kaikissa King tuntuu olevan asiantuntija, ja hän hankkiikin uusimmat lähdetietonsa pysyen ajan tasalla siitä, miten maailma nyt makaa. Tämän takia kirjat ovat suosittuja.

Kingin kirjat koskettavat kaikkia lukijoita, vaikka usein esteenä on pelko sivumäärästä ja jaksaisiko sivuja kahlata läpi. Tuttu vanha pelko, laiskottelu, ja sen kautta kirjan annin menettäminen, on asia, jota tuskittelee. Mutta jos paneutuu jokaiseen sanaan, huomaa, että on luettava eteenpäin ja oltava tarkka. Muutoin menettää esimerkkejä elämästä, omasta polusta.

Kingin uusi kirja Tohtori Uni sisältää täsmätietoa laidasta laitaan rajatiedon osa-alueilta, lapsuuden ensisävelistä, teini-iästä, itsenäistymisestä, vanhempien ja lasten kiistoista, AA-kerhoista ja erilaisista töistä sekä työpaikoista ja niiden ilmapiireistä, kuolemasta, eläimistä ja aivojen kyvystä pistää vintin perimmäiseen osaan (King kutsuu niitä lippaiksi) kielletyt, tuskaisat sekä syyttelevät muistot - myös usein sen osan, joka muistuttaa, että jokainen ihminen hohtaa.

Olen pohtinut, mikä aikoinaan Hohto-elokuvan jälkeen aiheutti kokonaisen elokuvayleisön reaktion – totaalisen hiljaisuuden elokuvan loppumisen jälkeen. Ei esiintynyt tavanomaista ryntäämistä ovista ulos, ei kuiskauksia, ihmiset seisoivat paikoillaan ja kävelivät kuin lumottuina ulos.

Ajaessamme kotiin hiljaisuus jatkui. Ei tehnyt mieli jutella. Tavallaan yleisö käveli elävinä haamuina ulos – kuten kävelivät Tohtori Unenkin elävät haamut. Omituisempaa sen sijaan oli toteama, että televisiosta uudelleen katsoessa Hohto oli säilyttänyt ainakin minulla saman tunteen kuin elokuvateatterissa. Uusintoja on tullut, tulos sama. Taika ei ollut mennyt, eikä se ollut mennyt omastakaan elämästä niillä, joiden hohto on voimakas. Mutta pienikin hohtaminen siis on tosiasiaa. Tämän vuoksi luulen ymmärtäväni nyt Tohtori Unen taianomaisen vaikutuksen.

Tohtori Uni niittää kiitoksia maailmalla. Ja koska rajatiedon eri alueista ollaan avoimemmin kiinnostuneita ja omia kokemuksia ja vastauksia kysymyksiin saadaan eri tavoin, hoksaamiskyky Kingin uusimmassa on aivan eri tasolla. Tiedämme jo paljon ”hohtolaisista” ja lukijoista on tullut tarkempia ja yritteliäämpiä valintojensa suhteen, joskin aina joku on suorittamassa vasta alkumetreillä elämänsä valintamahdollisuuksia.

Mutta olemme valveutuneempia ja uskallamme aika paljon katsoa sisimpäämme, ns. ristiretkemme jatkuvat. Aina opittuamme tietämään itsestämme jotakin uutta, muuttuu myös kurssitustahti. Saamme käytännössä koettaa toteuttaa asioita, joita vain pullahtaa esiin. Asiaa auttaa, jos jo olemme niin pitkällä, että joko heti tai vähän ajan kuluttua keksimme, että hei, tämä on uutta koulutusta, niin suhtaudumme niihin ns. negatiivisiinkin kokemuksiin kiitollisuudella. Valinnat ja kiitos – miten hedelmällisiä ne ovat Tohtori Unessakin. Ja myös ”vinttikerroksen” muistolippaiden tarkastelu. Mutta vuodesta 2004 Hohto oli ollut vaiti.

Tohtori Uni on suoraa jatkoa hohto-kirjaan, jatkoa niille kammottaville muistoille, joita pikku-Danny Torrence koki Overlook-hotellissa. Danilla oli hohtamisen kyky, kuten hotellissa olevalla kokillakin, Dick Hallorannilla, jonka kanssa Dan piti yhä yhteyttä monin tavoin. Overlook-hotellin hahmot ilmestyivät hänelle yhä ja Dan koetti vapautua muistoista viinan avulla. Sitten hän tapasi huolehtijoita, joista yksi tarjosi Danille työpaikan ja hän ajautui lopulta lääkintävahtimestariksi Rivingtonin saattohoitokotiin.

Dan lohdutti kuolevia ja auttoi heitä uneen taidoillaan. Tässä hoitokodissa kuoleman lähenemisestä ilmoitti myös kissa nimeltä Azzie, jota kutsutaan myös nimellä Azreel (muistattehan arkkienkeleiden nimistä tutun Azraelin, kuolevien hakijan ja saattajan), ja kissa meni aina siihen huoneeseen, jossa kuoleva oli. Joku varmaan muistaa, että on olemassa nytkin hoito- ja saattokotien kissoja ja koiria, joilla on sama kyky.

Kun nyt 12-vuotias Abra-tyttö syntyi, hän hohti voimakkaasti. Tytöltä käy telepaattinen yhteys ja monta muutakin taitoa. Abran voimien perässä hinkuu myös Tosi solmu, tavallisilta asuntoautoilijoilta vaikuttava ryhmä ikiaikaisia hirviöitä ihmiskehoissaan. He saisivat Abralta voimia pysyäkseen ainiaaksi elossa hengittämällä Abralta saatua hohtomaista höyryä, jota ryhmä imisi, kun tyttö olisi saatu hengiltä.

Lukuisia lasten katoamisia on tapahtunut siellä, missä Tosi solmu on, ja lopulta alkaa ajojahti. Tosi-solmulaiset ovat aikamoinen kokoelma, joka voi saada lukijalta sääliä ja avuttomuuden tunnetta – kuvaus meitä ympäröivästä ainaisen hyvän ja pahan ja hallitsemisen valtakunnista. Lukija ei pystyne herpaantumaan lainkaan kirjan otteesta – se on niin totuudenmukainen kuvaus maailman monimuotoisuudesta ja kykyjen hallitsemisista. On siis varottava omien kykyjen kanssa, ettei joudu maksamaan väärinkäytöstä korkeinta hintaa.

Kingin Sanontoja ja viekkaita huomioita esim. AA-kerhoista ja yleensäkin juomisesta sekä ylimielisyydestä ja koston mahdollisuudesta ja raukenemisesta, otteita:

Krapulaisella silmällä on outo kyky löytää rumimmat yksityiskohdat mistä näkymästä tahansa / muistot ovat varsinaisia aaveita / sitä otti itsensä mukaan maisemaa vaihtamaan / viiden tähden luuseri / nähdään pian, tyhjät pullot huusivat / jos itsemurha oli ainoa vaihtoehto, aseen saattoi sentään itse valita /  mieli on kuin liitutaulu ja viina oli sieni, jolla se pyyhittiin / tuoksujen erottelun kuningas. Lukija löytää aiheesta vaikka mitä sanontoja.

King tuntuu tietävän kaikesta, jollain lailla lukija havahtuu aina silloin ja pistää lipasmuistoihinsa lukemansa tulevaa tarvetta ajatellen. Kingillä itselläänkin on lapsia, lapsenlapsiakin. Joten kaikenlaista on tullut eteen kasvatus- ja vanhemmuusrintamalla. Lukija ei osaa edes arvata, miten syvälle King johdattaa lukijansa. Moninaisin tavoin hän lyö kättä lukijansa kanssa. Hän osaa hallita sanoilla ihmismieltä, kuten moni lienee huomannut juuri nyt televisiossa nelosen ohjelmassa Under the Dome - Kuvun alla kirjan filmatisoinnista.

Kirjan loppu yllättää. Lukijan mieli on loppusivuilla havainnut, että jotakin puuttuu. Mutta ei puutu. Se täydentää koko kirjan, saa ailahduksen sydämeen.

 

Puheena on Stephen Kingin kirja Tohtori Uni. Suomentanut Ilkka Rekiaro.
(Kustannusosakeyhtiö Tammi 2014)