Ultran Nettikolumni  9/2004

Miten todellisuus määritellään?
 

Olen joutunut melko usein pohtimaan syrjittynä ja koulutettuna työnhakijana todellisuuden perustavanlaatuista luonnetta. Yhteiskunnallinen asemani on voinut vaikuttaa siihen, että olen alkanut pohtia elämiseen liittyvää todellisuuden luonnetta. Tavallinen työssäkäyvä palkansaaja ei varmaankaan tule pohtineeksi sitä ulottuvuutta missä eletään, koska todellisuus muodostuu poikkeuksetta tavallisesta arkipäiväisestä elämästä, johon kuuluu palkkatyö, jolla tavallisesti hoituu toimeentulo. Normaaliin todellisuuteen kuuluvat myös ihmissuhteet, joiden kautta ihminen sitoutuu joukkoon ja kansaan.

Elämän alussa lapsi astuu aikaan, jossa todellisuuskin vallitsee. Kun ihminen varttuu elämänkaarensa kautta, hänelle muodostuu subjektiivinen kuva ympäröivästä maailmasta. Elämä on sarja tapahtumia, joiden kautta todellisuus muodostetaan. Todellisuuden luonne on ylimalkaan sama universaalisesti ja todennäköisyyslaskennan mukaan voidaan ennustaa tiettyjä tapahtumia vaikkapa talouselämässä, kunhan tiedetään talouselämän tosiasioita ja suhdannekehitystä.

Jos jokin voi mennä vikaan, se myös menee. Näin Murphyn laki sanoo. Se että hyvän opiskelun kautta ihminen joutuukin syrjäytymään, kertoo todellisuuden erilaisesta tavasta, jossa todennäköisyys työpaikan saantiin koulutuksen kautta ei korreloi pätevyyttä. Sen sijaan kilpailu on tullut vallitsevaksi tilanteeksi, jossa hitaat jäävät nopeiden jalkoihin.

Todellisuuden voidaan katsoa muodostuvan lineaarisista etenevistä vähäisistä pikkuasioista, joista muodostuu lopulta lopputilanne jopa vuosien jälkeen. Kun psykologiassa on suoritettu ns. sensorisen deprivaation kokeita, joissa tilanteissa koehenkilöiltä on eliminoitu aistiärsykkeet pois erityisjärjestelyin koehuoneessa, koehenkilöt kokevat aistiharhoja siitä syystä, että ihmisaivot on alunperin suunniteltu toiminnallista käyttöä varten. Oikeastaan nykyaikainen joukkotyöttömyys, jos jokainen yksilö on vailla normaalia elämänmallia, merkitsee suurta sensorisen deprivaation koetta. Ainoastaan koetilanne on tyystin erilainen. Koehuoneen korvaa vuosien mittainen työttömyys, jona aikana työttömän elämänkuva ja kokema todellisuus joutuvat muokkaukseen. Virikkeettömyys ja sosiaalisten ihmiskontaktien väheneminen taloudellisen kurjistumisen seurauksena kalvavat voimia. Elokuvassa Cast Away (Tuuliajolla) näyttelijä Tom Hanks on joutunut autiolle valtameren saarelle lento-onnettomuudesta yksin selvittyään. Menestyvä myyntitykki joutui eristyksiin ja oleskeli saarella vuosia. Elellessään yksin hän joutui kohtaamaan syrjäytymisen ja sosiaalisen ihmisverkoston menetyksen. Selvitäkseen saarelta pois Tom Hanks joutui ottamaan suuren riskin, jonka lopputuloksena hän olisi voinut menehtyä ilman onnellista sattumaa, rahtilaivaa, josta huomattiin hänen puulauttansa ajelehtivan meressä.

Jokainen todellinen pitkäaikatyötön voi joutua ajelehtimaan, jos ei ole kyllin neuvokas. Aution saaren pistämätön hiljaisuus, jota ulapalta tulevien maininkien tyrskyt rikkoivat ja tuulen ja sateen ja ukkosen äänet säestivät, rupesivat tekemään Hanksin masentuneeksi. Kun ihminen parhaassa työiässään on työtön ja terve työkyvyltään, todellisuus ei vastaa enää hänelle sitä maailmaa, jossa muutoin eletään. Tavalliset asiat muuttuvat toisarvoisiksi tai niiden merkitys kuluu ja latistuu. Väyliä eteenpäin voi olla vaikea löytää.

Mitä todellisuus on, kun se merkitsee toisaalta nykyhetkeä ja toisaalta yksilön ajattelua, tapaa jolla hän hahmottaa elämänsä suhteessa ulkomaailmaan? Aika ja todellisuus ovat äkkipäätään sama asia, mutta jos todellisuus merkitsee yksilölle negatiivisia kokemuksia, miten tällainen elämäntila voi täyttää yksilön ajan niin, että hän voi kokea olevansa tarpeellinen. Aikaan sidottu todellisuus on olemassa ihmisestä riippumatta, koska aika käsitteenä on ihmisen luoma, mutta universaaliset ilmiöt tapahtuvat omalla painollaan. Avaruudessa tai luonnossa syntyviä muutoksia voidaan tutkia kronologiaan tukeutuen, mutta siellä missä on älyllistä elämää, on myös pyrkimystä hahmottaa todellisuuden luonnetta. Ihmisen luoma aika-käsite antaa todellisuudelle pohjan, jolle rakentaa olemassaolon merkitys.

Omakohtaisesti todellisuus koetaan monella tavalla. Se nykyhetki, joka merkitsee jollekin ihmiselle voittoa, voi merkitä toiselle päinvastoin. Lähes joka hetki synnytään ja kuollaan. Joka puolella maailmaa tapahtumat seuraavat toisiaan ja ihmiset ajattelevat ja muokkaavat hetkistä todellisuutensa.

Unissa todellisuus todellakin hämärtyy ja saa uusia muotoja. Aivojen ollessa lepotilassa niiden toiminta aiheuttaa valvetilaan verrattuna unennäköjä. Ikäänkuin unessa tapahtumat olisivat yhä olemassa tai syvän unen vaiheessa nukkuja on täysin poissa tietoisuudestaan. Toinen vastakohta ovat sitten pitkät avaruuslennot, joissa aistiärsykkeettömyys aiheuttaa ongelmia. Voidaanko pitkäaikatyöttömyyttä pitää eräänlaisena vastaavanlaisena matkana maan päällä, vaikka tilanne onkin sidottu sosiaalisen perustuksen murenemiseen?

Syntymän ja kuoleman välinen aika on todellisuutta. Kaksi päätepistettä muodostavat kuin tiimalasin. Tiimalasin hiekan valuttua loppuun, tiimalasi käännetään. Tapahtumaa kutsutaan kuolemaksi. Todellisuuden perusluonnehan rakentuu kuoleman varaan. Jos ilman kuolemaa ei ole elämää, niin aika ilman todellisuutta ei ole tapahtumaa, jossa älyllinen elämä voisi kehittyä järkevällä tavalla. Tällainen on globaali työttömyys, jollaisen ilmiön markkinakapitalismi on synnyttänyt. Omistan tämän kirjoituksen luokkatoverini muistolle, joka olisi nyt samanikäinen kuin minä ollessamme viime vuosituhannen lopulla koulutuksessa, jonka arvon työmarkkinoille Suomen opetusministeriö mitätöi asetuksen muutoksella. Tuuliajolla oleminen on todellisuuden mykistävien kuvien kohtaamista, ihmisyyden käsitteen uudelleen arvioimista ja lopulta myöntymistä siihen ettei todellisuutta ole koskaan ollutkaan - se on vain illuusiota, ajattelua, jossa raha toimii pelastuslauttana toisenlaiseen olemiseen. Kunnes lopulta Tom Hanksin jättämä haaksirikkoisen yksinäinen saari jää ilman asukastaan ja jälkeen ei jää ketään.

Tapio Tulkki

Kirjoittaja on vuodesta 1992 oman ammatillisen koulutuksen perusteella työtä hakenut Suomen kansalainen.

Takaisin