Ultran Nettikolumni  2/2006

 

 

Piilotajunta

 

Parhaimmillaan runo tai tarina voi olla vertauskuva, symboli, joka sisältää paljon enemmän tietoa kuin mitä kirjoitettu sana. Rivien välistä hohtaa totuuden valo.

Sormeni napsuttelevat rennosti tietokoneen näppäimiä ja kuvaruudulle ilmestyy ajatuksiani kirjainsymboleiksi tiivistyen. Toisella kädellä ohjaan hiirtä ja valitsen kuvaruudulta haluamani toiminnon. Muutan istuma-asentoani aavistuksen verran ja samalla polttava tuska leviää ristiselkääni ja hengitys salpaantuu hieman. Noita heittää nuolensa ja selkälihakset kramppaavat. Mikään asento ei tunnu tuovan helpotusta tuskaani.

Mihin pohjautuukaan vanhan kansan sanonta noidannuolesta tarkoittaessaan lihaskramppia selässä…

Samaan aikaan kotimökilläni äitini ja naapurin Jorman ottavat kukkoa kiinni jaloista ja asettavat sen pään pölkylle. Pari iskua tottunein elein saa kukon pää putoamaan ja alaruumiin eloisammaksi kuin koskaan eläissään. Vain luja ote kukon jaloissa estää päättömän kukon lennon. Karma löytää minut, vaikka se toisten käsien kautta syntyikin. Vastuu joka minulla on kukosta ei katoa, vaikka sitä muille yritinkin sysätä. Silti itse annoin käskyn toteuttaa elämän päättämisen kukkoni kohdalla. Äitini ja naapuri Jorma eivät tunne sääliä, eivätkä liioin mielihyvää kukkoa kohtaan. He tekivät sen mihin olivat tottuneet elämässään. Heidän uskonsa ei sotinut tekoa vastaan ja juuri siksi se heiltä onnistuikin, ilman henkilökohtaista karmaa.

Kaikki tapahtumat maailmassani, ovat peilaumia minusta itsestäni. Kun olen tietoinen tästä ja taukoamatta esitän itselleni kysymyksen:  ”mitä tämä tilanne haluaa sanoa, mitä puolta itsestäni tämä tilanne edustaa, millaisen peilikuvan näen itsestäni tässä hetkessä”, silloin raja mielen ja alitajunnan välillä alkaa murtua ja tuo harmaa sumuseinä alkaa hälventyä tuoden unen ja todellisuuden maailmoja lähemmäksi toisiaan. Lopulta kun uni ja todellisuus yhtyvät koen täydellisen vapautumisen ja selkeyden, kaikella näyttää olevan selkeä tarkoitus.

En tiedä kauanko karmani kestää, mutta vielä viikonkin jälkeen selässäni on kipupiste, joka muistuttaa kukosta. En tiedä miten voisin antaa anteeksi tai rukoilla kukon sielun puolesta, jotta kipu selästäni katoasi. Jotenkin tiedän, että tuo kaikki on osittain seurausta siitä mihin uskon ja toisaalta en usko riittävästi toisin, jotta vapautuisin kivustani.

Olen läpimurron kynnyksellä uskoni suhteen. Minulla on keinot saada mieleni vakuuttuneeksi siitä, että kaikki se mihin uskon on totta. Avaimet ovat värähtelyjen ymmärtämisessä. Koska kaikki värähtelee aiheuttaen väreitä eetterimeren pintaan, niin siksi jokainen ajatus, tunne ja teko aiheuttaa oman värähtelynsä. Siksipä mieltäni ei tarvitse enää vakuuttaa siitä miksi kannattaa uskoa johonkin, sillä totuus on juuri siinä, että on sama mihin uskoo, kunhan uskoo siihen vailla epäilyjä. Tällöin aiheutuu voimakas väre eetterimeren pintaan, niin voimakas, että tuo väre saa kaiken ympärillään väreilemään samalla taajuudella muuttaen todellisuuden pikkuhiljaa uskoa vastaavaksi.

Kukko oli jokin osa minussa itsessäni ja se poistui väkivalloin. Ehkä jokin opetus jäi käymättä, koska kukko lähti ”liian aikaisin”. Ehkäpä tuo kipu toimii tuon opetuksen sijaisopettajana ja lähtee pois vasta kun opetus on ymmärretty.

”Ihminen ei näe kaikessa rationaalisuudessaan ja tehokkuudessaan tosiasiaa, että häntä määräävät ´voimat´, jotka eivät ole hänen hallinnassaan. Hänen jumalansa ja demoninsa eivät ole kadonneet mihinkään, ne ovat saaneet uudet nimet. Ne saattavat hänet levottomuuden, epämääräisten pelkojen valtaan, psyykkisiin vaikeuksiin, lääkkeiden, alkoholin, tupakan, ruuan himoon – ja mitä erilaisimpiin neurooseihin. ” (Carl Gustav Jung)

  

Veli-Matti Mathlin

 


Takaisin