Kulttuurifriikki Heikki Huuhaa

Heikki Huuhaa oli kaverinsa Kalle Kahjon kanssa leffassa katsomassa Avaruusseikkailu 2001-leffaa. Vaikuttava elokuvakokemus nosti paljon ajatuksia kaverusten mieliin.
- Olipa hieno leffa, tuli ihan elävästi entiset elämät mieleen, totesi Heikki.
- Niin, sulla on varmaan monia hienoja elämiä astronauttina eri planeetoilla, Kalle kommentoi.
- Öh, mä oikeastaan tarkoitin sitä kohtaa leffan alussa, jossa ne apinat mätki toisiaan turpiin.
Kalle kertoi että hänellä oli vastaavanlainen kokemus kun hän näki elokuvan 2010-Avaruusodysseia.
- Saix sä sitten jonkin takautuman ufoastronauttielämistä, kyseli Heikki.
- No en oikeastaan. Tuli vaan yx pultsarielämä mieleen, siitä kohdasta kun ne kittas sitä viskiä siellä avaruusasemalla.
- Siitä tuli mieleen se vanha scifi-sarja, joka tuli telkasta 70-luvulla. Se joka kertoi siviilisaatiosta, joka rappeutui imppaamisen takia, muisteli Heikki.
- Joo, mäkin muistan sen. Se oli Haisteluplaneetta Galactica.

Kaverusten keskustelu keskeytyi, kun vastaan käveli kansanparantaja Junttila. Hänellä oli kiire luennoimaan. Oli saanut Dorkix nimiseltä humanoidilta viestin, että kaikkien muiden parantajien, paitsi hänen, energia on suoraan Saatanalta. Dorkix oli kateudesta vihreiden planeetalta kotoisin ja aiemminkin antanut Junttilalle tietoja, joten hän ei hetkeäkään epäillyt viestin luotettavuutta, vaan päätti julistaa sanoman eteenpäin kuulijoilleen. Hän oli myös tehnyt pienen inflaatiotarkistuksen parannuskurssiensa hintoihin kaksinkertaistamalla ne.

- Mielenkiintoinen tyyppi toi Junttila, olin sillä joskus entisten elämien tsekkauksessa, se kerto että mä olin ollut Tsingis Kaani, kertoi Heikki Junttilan häipättyä.
- Jumankaut, se sano mulle ihan samaa.
- Eli mä oon ollu sä ja sä mä, somaa.
- Ilmankos ollaan nytkin hyviä kamuja, me ollaan vähän niinku jakautuneita persoonia.
- Joo, jotain hiton skitsoja, mutta näki se Junttila mulle vähän nynnympiäkin elämiä. Yhessä elämässä mä olin niin köyhä, ettei mulla ollut muuta omaisuutta kuin vati.
- Sä olit sitten varmaan Vati Kaani.

Keskustelu siirtyi takaisin leffakulttuurin pariin. Kalle ja Heikki olivat edellisviikolla olleet katsomassa Manaaja-leffaa.
- Sillä pimulla oli siinä tavallista rajumpi murrosiän kriisi, löysi orastavan seksuaalisuutensa ja pirun sisältään, totesi Kalle.
- Joo, ei kaikki murkut muutu kuolaaviksi zombieiksi, jotka onanoi krusifiksilla, tavallaan vähän pervoa.
- Ehkä siinä oli symboliikkaa, erotiikka ja ekumeenisuus paiskaavat kättä, ikäänkuin protesti katolisen kirkon seksuaalikielteisyyttä vastaan.
- Olihan ne katoliset papitkin aika munaajia, toinen delaa sydäriin kesken manauksen ja toinen löytää niinikään pirun sisältään ja hyppää ikkunasta.
- Kieltämättä vähän puutteellinen ammattitaito, "ei elävänä eläkkeelle" lienee ollut pastorien mottona.

Elokuvakeskustelu siirtyi ufoleffoihin, kuukausi takaperin oli tullut telkasta Independence Day.
- Siinä oli taas tyypillinen Hollywood näkökulma, humikset ovat pahiksia, kommentoi Heikki.
- Joo ne posauttaa tohjoksi valkoisen talon ja pari muutakin yleisövessaa, tappavat talossa ja puutarhassa.
- Siinä on taas hyvä esimerkki, ettei tarvi paljon aivoja kässärin teossa ja silti tulee kassamagneetti. Mehän voitas oikeestaan tehdä oma ufoleffa. Ei me tarvita kalliita erikoistehosteita lentäviin lautasiin, käytetään mun Arabia-sarjaa.

Niin kaverukset tekivät oman ufoleffan Kallen faijan kaitafilmikameralla, leffan työnimenä oli "Ratto-Riitan kolmannen asteen yhteys". Koska kukaan kunniallinen kustantaja ei ollut leffasta kiinostunut, Heikki keksi tarjota leffaa esitettäväksi Mantra-päiville, joka on jokavuotinen huuhaa-harrastajien tapahtuma.
- No mitäs siellä Mantra-lehdessä sanottiin leffasta, hyväksyttiinkö ohjelmistoon, uteli Kalle.
- No kyllä muuten, mutta toimittaja Pekka Pulunen halusi editoida sen sisäsiistiksi.
- Ei se mitään, sehän on ihan normaali käytäntö, kuinka paljon matskua jäi lopulliseen versioon. - Alku- ja lopputekstit.

Paluu luetteloon