Valkeiden Pilvien Tie
- Matkakertomuksia vapaasta Tiibetistä
Lama Anagarika Govinda
Suom. Hilkka Rasku
Basam Books 2013
320 s.
* PAINOS LOPPU *
Syntyipä eräs suurisieluinen mies nimellä Ernst Lothar Hoffman
Waldheimissa, Saksassa 1898. Hän eli aikuiselämänsä omistautuneena
buddhalaisuuteen Lama Anagarika Govindana ja kuoli Intiassa 1985. Hän oli
runoilija, taiteilija, kirjailija, tutkija, korkeasti oppinut ja
buddhalaisuuden ja buddhalaisen meditaation puolestapuhuja. Hän teki
pyhiinvaellusmatkansa maan itsenäisyyden ja katkeamattoman
kulttuuriperinnön viime metreillä Tiibetissä 1947-48. Valkeiden Pilvien
Tie on elettyä kertomusta hänen henkisen oppitiensä kulusta, tästä
ainutlaatuisesta ajasta maassa maailman katolla. Se ilmestyi ensi kerran
englanniksi 1966.
Lähdettyään Euroopasta Govinda oli asettunut Sri Lankaan buddhistiseen
keskukseen jäädäkseen, mutta Elämä puuttui suunnitelmiin ja sattuma vei
hänet ensin Intiaan ja sieltä Tiibetiin. Hän toteaakin mitä
odottamattomampien seikkojen vaikuttaneen matkan tekemiseen ja sen
tehtävän toteutumiseen, mikä hänen matkansa tarkoitus tuli olemaan.
Kirja on paljon enemmän kuin matkustamista, ulkoisessa tilassa etenemistä
kohti tuntematonta. Materiaalinen elämä on ikään kuin olemassaolon
välttämätön mitättömyys. Mitä syödään ja missä nukutaan, ei ole
mielenkiinnon kohteena. Pyhiinvaellus on etsintää ilman päämäärää ja
ennalta määriteltyä suunnitelmaa tai tarkoitusta, sisäisessä tilassa
etenemistä. Kirjan kohokohdat ovat opettajien, eläväsieluisten ihmisten,
gurun ja vaimonsa kohtaamisissa, sekä toistuvat taide- ja luontokokemukset
matkan edetessä.
Buddhalaisen päämäärä on astua buddha-tietoisuuteen. Buddha oli
valaistunut, eikä ole montaa ihmistä, jotka saavuttavat tämän tilan.
Tarkoitus on eteneminen eikä itse saavuttaminen. Jokaisella on sydämessään
buddha-tietoisuuden kipinä. Pyhiinvaeltajan matka on sen kipinän
elvyttämistä, pyrkimistä sen kohottamiseen ja oman elämänsä tarkoituksen
avautumiseen. Govinda matkaa mielessään kiinalaisesta runosta poimitut
tulevaisuuden Buddhan sanat: "Vaellan yksin tuhansia maileja... ja valkeat
pilvet ohjaavat kulkuani."
Tapahtumat ovat olemukseltaan sattumanvaraisia, mutta kaikella on
merkityksensä. Kohtaamisia, paikkoja, unia ja näkyjä, joilla kaikilla on
osansa henkisen tulevaisuuden ja drarman etenemiseksi ja elämän
tarkoituksen täyttymiseksi. Govinda esittelee johdatuksena runoilijan
näyn, kuvauksen Tsaparagin temppelistä ihmeellisine maalauksineen, jossa
pienen kukan henki rukoilee jumalatarta säästämään taideaarteet 'kunnes ne
ovat täyttäneet tarkoituksensa'. Kahden vuoden ajan Govinda matkaa tuohon
kaukaiseen paikkaan, hylättyyn kaupunkiin ja sen punaiseen temppeliin
kopioidakseen maalausten jumalhahmot ennen kuin ne tuhoutuvat
lopullisesti.
Tekstissä, Hilkka Raskun erinomaisen suomennoksen läpi, Govindan
lämminhenkinen kerronta ja hieman vanhanaikainen puhetapa, jollainen se
oikeasti tänä päivänä meidän korvissamme olisi, koskettavat lukijaa
siepaten hänet täysillä mukaansa. Govinda jakaa sen hetken kokemansa,
havaintonsa ja intiimit ajatuksensa lukijan kanssa. Hetket Himalajan
korkeuksissa aukenevat eteesi koettaviksi ja aistittaviksi ja hänen
hengenelämänsä sulkee sinut otteeseensa elävöittäen mieltäsi.
Govindan matka intialaisen vaimonsa Lin kanssa hylättyyn Tsaparangin
kaupunkiin taittuu karavaanien mukana, suurimmaksi osaksi jalan ja
parhaassa tapauksessa hevosen selässä mahtavien maisemien halki,
pilvikerrostumien läpi ylöspäin taivaan aukeutta kohden. Milloin
vaelletaan vehreissä laaksoissa, milloin vuoristojärvillä, milloin
pystysuorien kanjoneiden alueella tai jäätynyttä joen uomaa pitkin.
Kylmyys, jää, lumi, nälkä ja alituiset vaarat ovat osa maallisia
koettelemuksia. Himalajan vuoriston avaruus, karun luonnon kauneus, sen
oudot vahvat väritykset ja Tsaparangin maalausten jumalien kuvat ovat
matkan vaikeuksien arvoisia.
Tsaparangissa asutaan kivimajassa, jonka kiven raoista paistaa päivä
sisään. Pakkasta on yli 20 astetta ja ruokaa niukasti. Uutterasti he
kopioivat Valkoisen ja Punaisen temppelin taideaarteita piirtäen ja
maalaten. Kolmessa kuukaudessa työ on saatava valmiiksi äärimmäisen
niukoissa olosuhteissa, sillä se saattoi olla ainut tapa säilyttää ne
jälkipolville kiinalaisten hävitysvimman tietäen. Nykyajan vinkkelistä
katsoen tuntuu käsittämättömältä, että kukaan voi elää tuossa kylmyydessä
ja vielä maalata aamusta iltaan siveltimen jäätyessä matkalla paperille.
Mutta pariskuntaa itse työ innoitti niin, ettei nälkä eikä kylmä
koskettanut. Itse taideteosten taivaalliset asukkaat muuttuivat heidän
kokemuksissaan eläviksi ja niiden hengen avautuessa heille, he ymmärsivät
niiden syvällisen tarkoituksen. Niin työn ilo oli ehtymätön.
Edelleen Tiibet ja sen kohtalo koskettavat. Govindan mukaan "Tiibetistä on
muodostunut symboli kaikelle sille, mitä nykypäivänä ihmiskunta kaipaa
joko siksi, että se on hukattu tai että sitä ei ole vielä toteutettu."
Nykypäivä on siirtynyt Govindan ajoista 50 vuotta, mutta tuo pitänee
paikkansa myös meidän aikanamme. Valkeiden Pilvien tie on sanomattoman
antoisa, mieltä rikastava monipuolinen teos.
Milan Annerkivi
